sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

13. Taaperon villapaita

Ensimmäinen neulomani villapaita näki päivänvalon jo maaliskuun puolella. Villapaidan malli on värikenttäpaita ja löysin ohjeen Neulemestari- kirjasta. Paidan väritkin on melkein samat, vaikka ohjeessa kannustetaan kokeilemaan rohkeasti eri värejä. Tarkoituksena oli neuloa tätä isompaa projektia pikkuhiljaa ja tehdä muita neuletöitä välissä, mutta työ vei mukanaan. 
Neuleohje oli selkeä eikä minulle tullut kertaankaan hankaluuksia tulkita ohjetta. 




Lankojen valinta oli muodostua kynnyskysymykseksi koko työn aloittamiselle.  Toiveena oli löytää sopivan pehmeä lanka jotta paita tuntuisi myös mukavalle päällä. En lähtenyt edes etsimään kirjassa suositeltua lankaa, mutta samanvahvuista ja laatuista tavoittelin. Päädyin lopulta Lahden käsityömessuilta löytämääni Schachenmayer Baby smiles merino mix lankaan jota oli lopulta oikein mukava neuloa. 



Lopputulos on rujo mutta kovin rakas. Neuleen viimeistely on minulle ihan uutta ja saumojen ompeleminen oli haastavaa. Tietenkään en harjoitellut ompelua etukäteen, ja tulos on sen näköinen. Paidan yksikään sauma ei kestä käsityöopettajan lähempää tarkastelua. Viimeistelyohjeet löysin kätevästi samasta kirjasta kuin ohjeenkin. Puskusauma oli minulle helppotajuisin ja puhtaasti sen vuoksi sopivin valinta tähän työhön. 
Arvioisin myös että puikkokoko oli tähän lankaan nähden kuitenkin liian iso, vaikka mallitilkku onnistui ohjeen mukaan täsmälleen. Neulontajälki on löysähköä, mutta onneksi villapaidan malli on mukavan väljä. 

Paidan värivalinta on mielestäni onnistunut ja parasta on tietenkin että se mahtuu käyttäjänsä päälle. Kasvunvaraakin jäi kuten pitikin! 



Ohje: Värikenttäpaita Neulemestari kirjasta. 
Lanka: Schachenmayr Baby Smiles Merino Mix
Menekki: Beige noin 150g, mintunvihreä 50g. 
Puikot: 4,5mm ja 5mm puikot

Neulessa katsottua: New Girl tuotantokaudet 1-3 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointi kannattaa aina! Kiitos viestistäsi.